Missä on elämän ja elämisen balanssi?

Katoavaista. Kaikki on niin katoavaista. Minä olen katoavainen, sinä olet katoavainen. Ilo ja suru - ovat nekin katoavaista sorttia.

Elämä - se on rajallista. Elämä on tässä ja nyt. Se on jokaisessa hetkessä, tässäkin ja juuri nyt. Se lipuu sormien välistä kuin pysäyttämätön virta. Se tulee ja se menee. Se on tässä ja se on tuolla. Menee hetki ja se loppuu. Menee hetki ja alkaa uusi. Niitä on niin monia, että ne hukkuu toisiinsa. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan, yhdistyvät. Kaikki erilaisia kokonaisuuksia. Joskus ne rikkoutuvat, ja joskus ne eivät enää palaudu siitä ennalleen.

Elämä on kuin yksi oppitunti. Kun olet sen käynyt läpi ja oppinut - se on ohi. - TL -

 - Onko oppi tällöin katoavaista? 

Kuinka tosissaan pitäisi ottaa vanhat sananlaskut tai kuinka tarkasti kannattaisikaan kuunnella vanhojen ihmisten elämänkokemusta?

Mitä merkitystä elämällä ylipäätään sitten on? Me opimme ja sitten me katoamme. Tulee seuraava oppija, mutta sekin lopulta katoaa. Voihan sitä opettaa seuraavaa kulkijaa, mutta jokaisella on kuitenkin edessään omat tiensä ja sen asettamat haasteet. Elämää ei voi opetella etukäteen.

Oppiminen on siis ehkä loputonta. Uutuus on loputonta... Onko elämää ilman oppia?

Entä jos emme oppisikaan? Toistaisimme samoja asioita, käyttäytymisiä, samoja elämiä. Toisaalta taas ehkä juuri näinhän tapahtuu. Emme me tiedä tarkkaan millaisia elämiä kukakin on elänyt. Ne voivat olla hyvinkin ihan saman laisia. Näemme ja koemme asiat vain erilailla. Joten onko totuus sinun elämästäsi se, jonka toinen kokee siitä vai se, jonka sinä koet? Ja kenelle sillä on merkitystä?

Entä kuinka turhaa voi olla joukosta erottumisen yrittäminen? Kuka on loppupeleissä kiinnostunut siitä, millaisia kenestäkin on tullut? Joten olisiko parempi olla tähtäämättä koko ajan jonnekin, sillä jos se lopputulos ei kuitenkaan ole se tärkein vaan matka sinne?
-"Matka on määränpäätä tärkeämpi".
Pitäisi siis keskittyä tähän hetkeen, saada siitä hyvä aikaan. Ei kai loppulukemilla niin väliä. Suuntaakin voi vaihtaa niin monesti kuin uskaltaa laskea. - Haluatko siis käyttää tämän hetkisen aikasi laskemiseen vai oikean tien löytämiseen?

Oikea tie. Kuka senkin sitten määrittelee, mikä on oikeaa ja mikä väärää? Kussakin tiessä on ehkä jotain oikeaa ja jotain väärää. Toisaalta ei ole myöskään olemassa vain vähän rehellistä. Se on joko rehellistä tai epärehellistä.

"Kyllä elämä onkin sitten hieno ja upea oppimisjärjestelmä" -Josta ei vain ota selvää sitten viisaimmatkaan tällä planeetalla. Mutta olisihan se täysin järjen, loogisuuden ja mielekkyyden vastaista jos ihmisellä ei olisi mitään maallisen kuoleman jälkeen. Ahdistavan julmaa olisi jäädä ainiaaksi tietämättömyyden tilaan...
Mutta siksikö vanhat ihmiset usein sairastuvatkin esimerkiksi dementiaan? Siksi etteivät muistaisi sitä kaikkea elämää ja sen tapahtumaa, ja se ei olisi niin julmaa jäädä siihen tietämättömyyteen. Onko ihmisen sairaudet tällöin sekä esiaste kuolemasta että tavallaan suoja kuolevaiselle?

Ei elämässä oppimisesta voi kai mitään haittaa ainakaan olla, vaikka se sitten päättyisikin tyhjiöön. Monesti sanotaan, että tieto lisää tuskaa. En kuitenkaan usko, että ilman tietoa ja oppia olisi ihmisen yhtään sen parempi olla.