Ei voi mennä nukkumaan ilman rauhoittavaa, ahdituslääkettä ja masennuslääkettä.
Päivä ei lähde kunnolla käyntiin ilman pientä piristävää ja ahdistuslääkettä. Päivän normaalista tahdista pitää kiinni ahdistuslääkkeet tasaisin väliajoin otettuna. Paniikkikohtauksien varalle on beetasalpaajaa eli verenpainelääkettä paineen alentamiseksi tai sitten suoraan otettuna rauhoittavaa. Ja illalla alkaa sama rumba alusta.
Siinäkö se elämä sitten on?
Itsevihan tuntemuksia saa jo siitä, että tietää olevansa riippuvainen ainakin osasta näistä lääkkeistä. Loppuuko oravanpyörällä leikkiminen koskaan? Mikään ei tunnu muutenkaan riittävän. Ihmissuhteita viedään ja vielä tuo työpaikankin pois jääminen... Mitä vielä? En jaksaisi mitään ylimääräistä enää.
Elämä kulkee, vaikka sen ei aina haluaisi kulkevan tai ei odottaisi niin tapahtuvan. - Eipä tuo aina lohduta, kun silti koko sen ajan, joka sekunnin, minun täytyy tämä elämä elää.
Vai täytyykö?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti