17. toukokuuta 2011

Kyllähän se on hienoa, kun SUOMI pärjää maailmalla!

Aivan mielettömän upeat kultajuhlat eilen Kauppatorilla! Koko Helsinki raikasi, kun Leijonat saapuivat ihmisten keskuuteen tunnelmoimaan voittoa. Ei liene kenellekään epäselvää, että Suomesta tuli sunnuntaina jääkiekon uusi maailman mestari.

Väkeä maanantain vastaanottoon oli saapunut paljon pidemmältäkin kuin vain Helsingistä. Jokainen oli tullut ikuistamaan 16 vuotta kestäneen odotuksemme loppumista. Suomen liput heiluivat ja ihmiset nostivat toinen toistensa tunnelmaa yhä enemmän. Osa kiipesi talojen katoille, lipputankoihin, seisoivat aidoilla ja bajamajojen päällä, jotta mitään ei jäisi näkemättä - ja kokematta.

Suomalainen kansa oli enemmän sosiaalista kuin varmaan ikinä kukaan on osannut meistä edes kuvitella. Paras juhlafiilis löytyi kaduilta, vaikka jokainen kuppilakin oli täyteen tuupattu ja tunnelmaa ei voi niissäkään yhtään aliarvioida. Mannerheimintiellä keskipientareella seistessämme ohi kulkevat autoilijat heittivät ikkunoista yläfemmoja kanssamme, ja kaikki halailivat, kättelivät ja onnittelivat toisiaan tuttavallisesti. Ihmiset olivat pukeutuneet Leijona- ja Suomihenkisesti, lauloivat yhteislauluja, ajoivat teeman mukaisilla autoilla, heiluttivat Suomen lippuja ja kiipeilivät nostureiden ja patsaiden päälle. Menoa riitti aamuun saakka.

Pakko myöntää, että sunnuntain finaalimatsista lähtien olen ollut aidosti ylpeä suomalaisuudestani ja hurrannut vilpittömästi täydestä sydämestäni Leijonille.

"POIKA ON TULLUT KOTIIN! Nyt poika saunoo! Se valvoo, se liikkuu ja se rällää, katseellaan mällää! POIKA ON TULLUT KOTIIN!!!! " Poju - Poika saunoo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti