Kevättä rinnassa

Kevät tuo aina mukanaan uusia tuulia. Tunnen itseni paljon energisemmäksikin jo pelkästään tiedostamalla, että kohta puihin puhkeaa suuret vihreät lehdet. Kevät on aina jonkin uuden alku. Ainakin siihen tukeudun tällä hetkellä, sillä olen käymässä läpi jonkin asteista eroprosessia.

Suhteeni erääseen mieheen on tekemässä viimeisiä konnan koukkujaan. Toivon, että tämän prosessin jälkeen pääsen jatkamaan elämääni taas omassa veneessäni. Ilman sitä riippuvuutta, jonka hän on saanut minussa aikaan. Suhde on aikanaan tuonut elämääni paljonkin hyvää ja ennen kaikkea uskoa tulevaan masennuksen vaikeinakin hetkinä. Mutta se on tuonut myös kaikkea tuota sen vastakkaisessa merkityksessä, ja vielä niin salakavalasti, että sen ei ole edes itse huomannut tapahtuvan - ainakaan ajoissa.

Suhde naimisissa olevaan mieheen. Ei se hienolta edes kuullosta ja tuo fraasi on ollut osaltaan yksi pahimmista häpeän pilkuistani. Yksi toisensa jälkeen asiat ovat vain johtaneet toiseen. Sitä on vaikea selittää edes itselleen. Jos olisin tuolloin tiennyt, mitä tarkoittaa olla suhteessa naimisissa olevaan mieheen ja tiennyt, että olen siinä tilanteessa nyt, en ehkä olisi lähtenyt leikkiin ollenkaan mukaan. Tai no kuka tietää, mutta jotenkin jaksan uskoa niin.

Siitä on nyt aika tarkalleen kahdeksan ja puoli kuukautta, kun tapasimme ensimmäisen kerran. Se tapahtui ihan viattomassa asiakas-asiakaspalvelija -tilanteessa. Tiesin kyseisen henkilön entuudestaan, asummehan pienellä paikkakunnalla, mutten ollut koskaan tavannut häntä aiemmin. Tiesin hänen olleen joskus naimisissa, mutta luulin eronneen, sillä hänellä ei ollut sormusta kädessä. Siitä se sitten lähti rullaamaan.

Nyt ollaan kuitenkin siinä pisteessä, että en enää jaksa olla se toinen nainen. En vaan aio olla kenenkään kakkosnainen. Toivo kuitenkin eli siitä, että olisin joku päivä se ykkönen ja sen voimalla suhde pysyi minun osaltani yllä. Annoin hänelle aikaa ja tilaa, en painostanut, enkä liikaa kysellyt perään. Mutta jossain tulee minunkin rajat vastaan. Nyt viimeksi kun tapasimme, sovimme pitävämme hieman taukoa. Ja kuinka helpottunut onkaan ollut oloni tämän jälkeen. Ei tämä helppoa ole ollut, mutta nyt kuitenkin olen pystynyt taas keskittymään omaan elämääni paremmin ja miettimään mitä minä haluan elämältäni. Mitkä asiat ovat minulle tärkeitä ja mistä minä haluan pitää kiinni. Ne pääsi ehkä unohtumaan, kun elimme ns. hänen ehdoillaan koko ajan. Nyt olen taas oman elämäni herra :)

Kevättä rinnassa.

Nimimerkillä "Kaikki, nyt ja heti"

Tänään on tuntunut ihmeellisen ahdistavalta ajatella sitä, että me vain vanhenemme päivä päivältä. Ystäväni/serkkuni kanssa muistellessa vanhoja kiinnitin monesti huomiota siihen olotilaan, joka minulle tuli, kun puhuimme meenneessä muodossa jostakin tapahtumasta. Tyyliin: "Niin silloin joskus 8-9 vuotta sitten, kun.." tai "Juu, olen pelannut jalkapalloa hmm...14 vuotta" "Niiin, siitäkin on jo tosiaan melkein 10 vuotta.." . Siis mihin ne vuodet katoavat? Miten aika menee niin nopeasti? Todella ahdistavaa ajatella, että kymmenen vuoden päästä keskusteluumme saattaa ilmaantua sellaisia lukuja kuin 20 vuotta, 25 vuotta sitten. Niin se aika vaan kuluu. Ei sitä voi pysäyttää.

Tälläinen pohdinta saa väkisinkin myös miettimään sitä, että mitenkä haluaa ne seuraavat vuodet tai vuosikymmenet käyttää, kenen kanssa ja missä. Millä tavalla me sitten myöhemmin keskustelemme menneisyydestä, kadummeko jotain tekoja suuresti vai onko puhe pääosin miellyttävää ja tyytyväistä? Vai kadummeko kenties jotain, mikä on jäänyt tekemättä? Ahdistaa ajatella, että jokainen päivä pitäisi käyttää mahdollisimman hyvin hyödyksi ja tulevaisuutta ajatellen. Tällä tavalla miettien päivät tuntuvat vain lipuvan käsistä, eikä sitten ole oikein mihinkään tekemäänsä täysin tyytyväinen...

Pahinta olisi ehkä todella katua jotain, mikä on jäänyt tekemättä kuin jotain, mitä on tullut tehtyä. Noin ainakin yleisesti ajatellen... Minkähän lainen merkitys eletyllä elämällä loppu peleissä sitten on, kun/jos elää vanhaksi ja kelaa asioita taakse päin? Moni varmaan vastaisi, että tärkeintä on, että on ollut onnellinen. Mitä se onnellisuus sitten on? Sitä, että on hyvä suunnitelma ja elää sen mukaan vai se, että antaa elämän heitellä ja löytää sitä kautta tien maaliin. Kenelle sitten kai mitäkin... Iän ikuisiin kysymyksiin on niin monen laisia vastauksia, mutta eniten ne kai mietityttää, kun kyse on omasta elämästä. Silloin ei tunnu löytyvän yhtään yksinkertaista vastausta ja ratkaisua. Jokaisen täytyy ne vastaukset itse selvittää, ja siihen jos johonkin tarvitsee kärsivällisyyttä.

HUOH.

- Onko joku pohtinut samoja asioita ja missä määrin!? :D Kertokaa ihmeessä...